Katulapsia, savimajoja ja uuden vuoden raketteja...

Katulapsia näkee jatkuvasti, kun liikkuu Kisumun keskustassa. Vaikka monet ihmiset pukeutuvat rikkinäisiin ja likaisiin vaatteisiin, eivät he välttämättä kuitenkaan asu kadulla. Katulapset tunnistaa hyvin usein pullosta, jota he roikuttavat suupielessään. Pullo sisältää liimaa, jota lapset ja nuoret haistelevat. Liiman haistelu turruttaa, joten katulapset haistelevat sitä selviytyäkseen kurjuudessa. Rahaa näille lapsille ei oikeastaan pitäisi antaa, koska sillä tavoin heitä ei saada pois kadulta. Katulasten parissa kuitenkin tehdään avustustyötä monien eri tahojen kautta. Näitä työmuotoja tukemalla voi parhaiten auttaa.

Viime viikon keskiviikkona olimme katulasten koululla pitämässä aamuhartauden ja muutaman oppitunnin. Aamuhartaudessa puhuimme rukouksen merkityksestä, rohkaisimme lapsia ja nuoria rukoilemaan sekä lauloimme Marin kanssa suomenkielisen laulun ”Halleluja, tunnet sydämeni”. Aamuhartauden jälkeen pidimme 7. ja 8. luokkalaisille uskonnontunnin, jonka aiheena oli ystävät ja lähimmäiset. Tunti sisälsi muun muassa keskustelua ystävyydestä sekä raamattupiirin, jossa tutustuimme Laupiaaseen samarialaiseen. Oppilaat lauloivat meille muutaman swahilin kielisen laulun ja yhdessä lauloimme ”What a friend we have in Jesus”. Aamun ensimmäisen tunnin jälkeen katulapsille tarjottiin ujia (jonkinlaista juotavaa puuroa). Myös me saimme kokea ujin parissa makuelämyksen, josta tulivat mieleen Suomen kesäiset marjat. En tiedä, miten se on mahdollista, kun kyseessä oli kuitenkin jostakin viljasta valmistettu puuro. Ujin jälkeen alkoi toinen oppitunti. Opetimme 6. luokkalaisille Pyhästä Hengestä.

Aika paljon taitaa erota nuo opetettavat asiat täällä ja Suomessa. En ainakaan muista, että Suomessa ala-asteen uskonnonkirjassa olisi opetettu esimerkiksi armolahjoista. Poikkeaa toki opetus täällä muutenkin aika paljon. Koska katulasten koulu, jossa olimme, on kirkon ylläpitämä, myös uskonnonopetus on tunnustuksellista. Kyllä se opettajan työtä helpottaa, kun saa opettaa kristinuskosta elävänä uskona eikä vaan jotain kirjatietoutta. Olimme myös yhdellä tunnilla seuraamassa paikallisen opettajan, Evanssin, opetusta. Opettaja tuntui nauttivan työstään ja oppilaat opiskelusta. Luokassa oli todella mukava ja vapautunut ilmapiiri. Tämä on kuitenkin poikkeus. Evanssin mukaan monissa kouluissa oppilaat pelkäävät opettajia, koska opettajat hyvin usein lyövät oppilaita sekä käyttävät heitä hyväkseen. Tapaamamme katulapset ovat onnellisessa asemassa, koska heillä on turvallinen koulu ja hyvät opettajat.

Katulapsia käytiin tapaamassa myös sunnuntaina. Odottelimme englanninkielisen jumalanpalveluksen alkamista aamulla yhdeksän aikoihin, mutta kuten tavallista, aikataulu ei pitänyt. Kirkon pihalla kokoontuu katulasten pyhäkoulu sunnuntaisin, joten päätimme poiketa tervehtimässä heitä. Poikia oli paikalla noin 25, iältään 8-20-vuotiaita. Harjoittelumme ohjaaja piti lyhyen puheen, me esittäydyimme sekä lauloimme ja rukoilimme yhdessä.

Seurakunnissakin ollaan taas päästy vierailemaan ja opettamaan. Viime viikon lauantaina oli Aherossa synodipäivä, jossa vierailimme. Opetin Siitä, kuinka helposti me ihmiset otamme kunnian itsellemme silloinkin, kun se kuuluu yksin Jumalalle. Aherossa saimme kuulla useampaakin loistavaa nuorten kuoroa. Afrikkalaisten rytmitaju on kyllä aivan mieletön! Erityisesti kuitenkin päivän aikana iloitsin eräästä nuorisotyönsihteeristä, joka jakoi ajatuksia sydämeltään. Hän toivoi, että nuoret huomioitaisiin paremmin seurakunnissa ja että heidät hyväksyttäisiin omana itsenään mukaan. Hänen mielestään nuoria ei tällä hetkellä arvosteta lainkaan. Ihanaa, että Afrikastakin löytyy ihmisiä, joille nuorten hyvinvointi on tärkeää!

Eilen olimme Mungoiyen seurakunnassa. Opetin aiheesta ”Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään”. Kirkkohetken jälkeen meidät kutsuttiin seurakunnan evankelistan kotiin syömään. Kodin piti olla ihan kirkon lähellä. ”Lähellä” on hyvin suhteellinen käsite täällä. Siispä saimmekin kunnon kävelyreissun pusikoiden, peltojen ja kukkuloiden poikki. Mutta mukava oli kävellä, kun oli puhdasta ilmaa hengitettävänä. Evankelistan koti ei ollut oikeastaan savimaja vaan ihan oikea talo. Suurimmaksi osaksi täällä kuitenkin savimajoja näkee ja niissä on vierailtu usein. Ruokailun jälkeen lähdimme takaisin kirkolle, tosin kiertotietä, koska kävimme muutamassa savimajassa tervehdyskäynnillä.

Iltaisin tulee niin varhain pimeää, ettei mihinkään voi oikeastaan kuuden jälkeen enään lähteä. Elokuvat ovat meitä siis iltaisin viihdyttäneet. Olemmekin katsoneet jo monia klassikoita kuten Tuntematon sotilas ja Notre Damen kellonsoittaja sekä liudan uusia tuttavuuksia. Askartelin myös muutaman päivän ajan joulukortteja (45 kappaletta). Joulukortit löytävät vastaanottajansa Matongon orpokodista.

Huomenna lähdetään jälleen pitämään raamattuopetuksia. Perjantaina lennämme Marin kanssa Nairobiin. Palaamme Kisumuun maanantaina. Nairobissa osallistumme ainakin lähettien tapaamiseen ja Kenian suomalaisten luonnonpuistoretkelle. Tällä viikolla nukkuminen öisin on ollut melko hankalaa. Naapuristossamme asuu paljon hinduja, joilla on meneillään juhla (olisiko ollut uusi vuosi tms.). Illan pimentyessä alkavat raketit paukkua hurjasti. Joskus aamuyön tunteina vasta hiljenee. Lauantaina vasta on se varsinainen juhlapäivä, mutta silloin olemmekin Nairobissa.

Levottomuutta ilmassa...

Tänään oli tarkoitus lähteä Ugandan rajalle pitämään lapsille raamattuopetusta, mutta toisin kävi. Meillä piti olla varhainen lähtö, mutta harjoitteluohjaajamme tuli kertomaan, että lähtö peruuntuu. Yöllä oli tullut viralliselta taholta viesti, että tänään on Kisumussa levottomuuksia tiedossa. Meillä ei ole mitään hätää, mutta kotipihan muurien ulkopuolelle ei tänään ole asiaa.

Viime joulukuun presidentin vaalien jälkeiset levottomuudet Keniassa saivat paljon tuhoa aikaan. Tuhansia ihmisiä kuoli ja sadattuhannet menettivät kotinsa. Levottomuudet alkoivat Kisumusta ja jäljet näkyvät vieläkin. Lähin tuhottu paikka (hotelli) on kilometrin päässä kodistamme. Eri puolilla Keniaa näkee edelleen pakolaisleirejä, joissa kotinsa menettäneet ihmiset asuvat. Tilanne on aika toivoton näiden teltoissa asuvien ihmisten kohdalla. Koska he ovat joutuneet pakenemaan henkensä edestä, ei heillä oikeastaan ole mahdollisuutta palata takaisin. Eräs kristitty nainen sanoi, että tämän maan voi pelastaa vain ihmisten nöyrtyminen Jumalan edessä ja sitä kautta anteeksianto. Siltä se todella vaikuttaa ja sitä sanomaa täällä pitää olla julistamassa.

En olekaan hetkeen kirjoittanut, koska olen ollut aika huonossa kunnossa melkein viikon ajan. Ilmeisesti jokin bakteeri (ameeba tms.) aiheutti kovat vatsakivut ja nosti kuumeen. Olen syönyt nyt yhden lääkekuurin ja olo on jo parempi. Ihan täysissä voimissa en ole, mutta eiköhän tämä tästä ala jo helpottaa.

Mitä siis edellisen blogi-tekstin jälkeen on tapahtunut? Sademetsässä oltiin viime viikolla maanantaista keskiviikkoon. Oli ihmeellistä nähdä luonnossa kaikki ne erilaiset kasvit (jotka Suomessa ovat yleensä huonekasveja), värikkäät linnut, perhoset ja erilaiset apinat. Aivan aidossa viidakossa taidettiin olla, kun puissakin kasvoi liaaneja (sellaisia, joilla Tarzan aina liikkuu paikasta toiseen). Paljon tuli käveltyä ja mikäpä sen ihanampaa kuin liikkua raikkaassa ilmassa.

Sademetsän eläinten lisäksi olen törmännyt muutamaan muuhunkin eläimeen viime aikoina. Ehkä ikävin kohtaaminen sattui eräänä yönä. Avasin jostain syystä silmäni ja moskiittoverkossani käveli suuri torakka. Uni ei siinä vaiheessa enää heti tullut silmään, joten oli pakko nousta ja myrkyttää torakka. Puolikas pullo myrkkyä kuluikin ennen kuin torakka antoi periksi. Muutkin samalla tontilla asuvat ovat viime viikkoina törmänneet useisiin torakoihin. Gekkot (joita siis näkee jatkuvasti seinillä) alkavat näyttää vallan suloisilta torakan rinnalla.

Eilen oltiin jälleen Matongossa orpokodilla. Pidettiin lapsille vähän raamattuopetusta ja leikittiin heidän kanssaan. Otettiin myös mittoja lapsista, jotta heille voidaan ostaa vähän vaatetta joululahjaksi. Orpokodilla voisi viihtyä vaikka kuinka kauan. Lapset ovat aina niin innoissaan ottamassa meidät vastaan. Vaikkei yhteistä kieltä olekaan, niin selkeä yhteys kuitenkin on.

Huominen päivä olisi tarkoitus viettää Kisumussa katulasten koululla. Pidämme Marin kanssa ensin kaikille aamuhartauden ja sen jälkeen muutaman uskonnontunnin 6. ja 7. luokkalaisille.

Yli kuukausi jo Keniassa takana. Joinakin päivinä (etenkin sairastellessa) aika on tuntunut matelevan, mutta usein miten huomaa kuinka päivät vaan kuluvat hurjan nopeasti. Toki aina silloin tällöin kaipaan kovastikin kotiin, mutta toisaalta odotan kuitenkin innolla, mitä kaikkea koettavaa on vielä edessä. Huomaan kaipaavani täällä ihmeellisiä asioita. Sellaisia asioita, joita en Suomessa ole osannut arvostaa. Heräsin eräänä aamuna uneksien suomalaisesta lihasta. Täällä ei lihaa niin kauheasti kuitenkaan ole tarjolla ja ainakaan laadultaan sitä ei kannata suomalaiseen versioon verrata. Kaipaan myös syksyn koleutta ja syysillan tunnelmaa kynttilän valossa. Kiitollisin mielin kuitenkin tätä vaihetta elän. Paljon jo takana, mutta paljon vielä edessäkin.

Kurjaa ja kaunista...

Kurjuus on nyt jotenkin näyttäytynyt hyvin konkreettisesti. Tai onhan se ollut näkyvissä koko ajan, mutta jollain tavalla lyhyen ajan sisälle on kasautunut paljon surullisia tarinoita ihmisten elämästä. Mehän asumme todellisella hienostoalueella. Meillä on muurit ympärillä, kaksi vahtikoiraa, ympärivuorokautinen pihavalvonta, kolme lukollista ovea ja vielä hälytysnappi, jos joku hätätilanne syntyy. Kaikki tämä on tarpeen, vaikka hiukan liioittelulta saattaakin tuntua. Yli 90 prosenttia maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle eurolla päivässä. Varakkaana länsimaalaisena on siis jatkuva riski tulla ryöstetyksi, joten omasta turvallisuudesta kannattaa pitää huolta.

Kun lähdemme esimerkiksi kotoa kauppaan, näemme matkalla kaksi eri puolta Keniasta. Lähdemme rikkaiden asuinalueelta kohti rikkaiden kauppaa. (Ja rikkaita siis olemme me suomalaiset opintotuella elävät opiskelijat.) Noin kilometrin päässä kodistamme alkaa Njalendan slummi. Slummissa asuu valtavasti ihmisiä. Kaikki slummin asukkaat eivät suinkaan ole työttömiä, vaan valtaosa on poliiseja, opettajia ja muita ihan tavallisten ammattien edustajia. Tulot vaan ovat niin huonot, ettei kunnon kotiin ole mahdollisuutta. Pahalta se tuntuu, että siitä vaan ajetaan autolla läpi pysähtymättä. No, mutta pysähtyä ei oikeastaan voikaan, jos ei halua ottaa riskiä.

Toissapäivänä olimme jälleen eräällä seurakuntavierailulla. Seurakuntalaisille opetettiin uutta tapaa tutkia yhdessä Raamattua. Työmuoto on nimeltään Ilosanomapiiri. Lähtiessämme seurakunnasta, harjoitteluohjaajamme sai puhelun. Lähdimme puhelun perässä kotikäynnille vanhan maman luokse. Matka kesti melko pitkään ja perille löytäminen oli hiukan vaikeaa. (Täällä ei muuten ole kovinkaan paljon sellaisia kylttejä, joista näkisi kilometrimääriä eri kaupunkeihin. Olen nähnyt yhden kyltin tähän mennessä. Eikä teiden nimiäkään ole kuin rikkailla alueilla. Peltikylttejä kuulemma varastetaan sitä mukaan kuin niitä tien varsiin laitetaan.)

Mama, jonka luokse menimme, oli polttanut itsensä. Hän oli majassaan tehnyt kotitöitä ja tuli oli tarttunut hänen vaatteisiinsa. Mama oli palanut todella pahasti. En ole milloinkaan nähnyt mitään sellaista. Todennäköisesti häneltä oli kuitenkin mennyt tuntoaisti, koska oli aika rauhallinen. Otimme maman ja hänen tyttärensä mukaan. Veimme heidät sairaalaan. Sairaalan pihalla näin pojan, joka oli ilmeisesti pahoinpidelty todella pahasti. Poika makasi sairaalan ovella ilman apua. Täällä ei siis saa minkäänlaista hoitoa ilman rahaa. Paljon kurjuutta näin tuolla matkalla. Suututtaa se, ettei valtio tee mitään. Kenia on todella rikas maa, mutta varallisuus vaan on jakautunut täysin epätasaisesti ja korruptio vie sitten loputkin. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Aika paljon on tämä pahuus täällä ahdistanut viime päivinä. Jotenkin vaan pahalle on annettu valtaa liian paljon ja siksi monet viattomat kärsivät.

Mutta on täällä sentään paljon hyvääkin. Useat ihmiset ovat todella sydämellisiä ja ystävällisiä. Ja monia ihmisiä on pystytty auttamaan. Yksi hyvä esimerkki on Matongon orpokoti. Eilen oltiin jälleen tapaamassa lapsia siellä. Orpokoti on pelastanut monen lapsen elämän. Henkilökunta orpokodilla on todella sydämellistä ja he välittävät orpolapsista oikeasti. Lapset ovat onnellisia ja heillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä. Tästä saavat kiitosta myös suomalaiset, jotka ovat tukeneet orpokotia taloudellisesti useiden vuosien ajan.

Eilen koettiin myös pienoinen jännitysnäytelmä auton kanssa. Pääsimme lähtemään Matongosta vasta kun oli jo satanut yli puolituntia. Matongon tie (5km) oli siis pelkkää liukasta mutaa. Aivan käsittämätöntä, mutta autoa on todella vaikea hallita tuollaisella tiellä. Osa autoista oli juuttunut matkalla mutaan ja osa suistunut ojaan. Vaikka meillä taitava autokuski olikin, niin kyllä konkreettisesti sai huomata kuinka Jumala meistä piti huolen ja ohjasi auton turvallisesti perille. Aivan käsittämättömällä tavalla Taivaan Isä on liikenteessä varjellut meitä. Mutta emmehän me täällä omissa voimissamme ole, vaan Hänen armonsa varassa kuljemme hetken kerrallaan. Ilman rakastavaa Jumalaa en edes haluaisi olla täällä.

Meillä on vapaa viikonloppu edessä ja maanantaina lähdetään sademetsään muutamaksi päiväksi. Kohta tulee taas pimeää ja yksi päivä elämää Keniassa on jälleen eletty. Antoisaa tämä aika vaan on ollut ja varmasti tulee jatkossakin olemaan.

Olette rakkaita!

Kisumun kodissa jälleen...

Eilen palattiin takaisin Kisumuun. Lähdettiin viime viikon torstaina lähettien kokoukseen Limuruun. Limuru sijaitsee melko lähellä Nairobia, joten ajomatka kesti lyhyen pysähdyksen kanssa noin 5-6 tuntia. Onneksi tie kuitenkin oli melko hyvä ja maisemat aivan uskomattoman kauniit! Korkeuserot olivat hurjan suuria, kun ajettiin ylös vuorella ja taas hetken kuluttua alas. Todennäköisesti juuri näistä korkeusvaihteluista johtuen sain kovan päänsäryn molempina matkustuspäivinä. Menomatkalla nähtiin valtava parvi vaaleanpunaisia flamingoja ja vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä meitä olivat tervehtimässä myös seeprat. Ihmeellinen tämä Afrikan luonto!

Brackenhurstin hotelli-/kokouspaikka Limurussa oli mielettömän upea paikka! Se sijaitsee yli 2,2 kilometrin korkeudessa. Korkeuden huomasi pian hapenottokyvyn vaikeutena, koska ilma korkealla on jo melko ohutta. Ihanaa oli nukkua ilman moskiittoverkkoa, koska hyttyset eivät selviä hengissä noin korkealla. Meillä oli Marin kanssa yhteinen huone, jossa molemmilla oli oma parisänky. Totesimmekin pian, että kyseinen paikka voittaa Hiltonin (viiden tähden hotelli, jossa yövyimme ensimmäisen yön Nairobissa) mennen tullen.

Päivät Brackenhurstissa kuluivat melko pitkälti muutaman lähettiperheen lapsien kanssa. Meillä oli Marin kanssa ”paimennettavana” kolme 10-14-vuotiasta poikaa. Poikien kanssa pelasimme korttipelejä ja mölkkyä sekä leikimme piilosta ja kirkonrottaa. Pojat kävivät myös kokeilemassa muutamia kertoja seinäkiipeilyä. Iltaisin meillä oli yhteistä ohjelmaa koko porukan kanssa. Poikien kanssa oli ihan mukavaa leikkiä, mutta totesinpa jälleen kerran ettei lapsi-/varhaisnuorisotyö ole se mun juttuni. Äärimmäisen paljon nautin hetkistä, jolloin sain kuulla erilaisia tapahtumia lähetyskentältä. Oli todella antoisaa saada kuulla erilaisten lähettien työstä ja heidän kokemuksistaan. Kyllä se oma lähetyskutsu sai jälleen kerran vahvistusta.

Hiukan olen viime aikoina pohdiskellut tuon Lariam –malarialääkkeen sopivuutta. Olen huomannut, että vähän niin kuin tunteet olisivat kadonneet lääkkeen vaikutuksesta. Eihän se nyt kovin vakavaa ole, mutta olisi se kuitenkin kiva tuntea erilaisia tunteita enemmän. Luulisi ainakin, että Keniassa oleminen vaikuttaisi enemmän. Mutta seurailen nyt vielä tilannetta muutaman viikon ja vaihdan sitten lääkkeen, jos tilanne ei ole yhtään muuttunut.

Tänään vietämme vapaapäivää lepäilemällä kotona. Viime viikolla muuten vietin todella antoisan vapaapäivän lähistöllä sijaitsevalla Njanza –clubilla aurinkoa ottaen ja uiden. (Aurinkoa tosin sain jälleen kerran hiukan liikaa, koska selkä paloi, muttei onneksi pahasti.) Ihana paikka! Sisäänpääsymaksu eli päiväjäsenyyskään ei päätä huimaa (100ksh = 1 euro), joten tuota voi harrastaa enemmänkin. Huomenna lähdemme pitämään jälleen raamattupiiriä johonkin päin Länsi-Keniaa. Meillä on täällä Kisumussa tällä viikolla vieraana eräs raamattuopettaja Suomesta, joka on entinen Japanin lähetti. Äärimmäisen viisas nainen. Hänen juttujaan on ilo kuunnella!

Nyt lähden laittamaan pyykit kuivumaan, jotta saan vielä tänään silitettyä itselleni huomiseksi vaatteita. (Kaikki ulkona kuivatetut vaatteet pitää silittää, koska pihassamme on mangopuu. Mangopuun takia vaatteisiin saattaa munia mangokärpäsiä.)