Viimeistä päivää vietetään Kisumun kodissa. Huomenna muutamme Nairobiin lopun harjoittelun ajaksi tai oikeastaan vain puoleksitoista viikoksi, koska viimeisen viikon vietämme Mombasassa lomaillen. Olen hiukan ihmetellyt, miten näin nopeasti olen kiintynyt Kisumuun, kotiimme Milimanissa ja ihmisiin, joita näkee päivittäin. On ollut hiukan vaikeaa hyvästellä ihmisiä, tietäen ettemme välttämättä tapaa enää täällä maan päällä. Erityisesti tulen kaipaamaan kotiapulaistamme Christinea ja pihapiirin toista kotiapulaista Elisabethia. Nämä kenialaiset naiset ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen ystävällisyydellään, huumorintajullaan ja sydämellisyydellään. Christine on meitä hemmotellut kerran viikossa tuoreella hedelmäsalaatilla ja opettanut meille kenialaisten ruokien tekemistä sekä pitänyt kotimme raikkaan puhtaana. Elisabeth on tuonut lievitystä koti-ikävään, leipomalla ruisleipää.
Vaikka ilmassa on viime aikoina ollut melko paljon lähdön haikeutta, on silti ehditty myös vielä tehdä paljon. Muutamassa seurakunnassa olemme vierailleet tapaamassa orpojen huoltajia, olemme käyneet ostamassa Matongon orpokodin lapsille vaatteita ja laittaneet niitä joulupaketteihin, sairaalassa ja yksityislääkärillä on tullut vierailtua, kun olemme kenialaisia ystäviä auttaneet, lukuisia kotikäyntejä olemme myös tehneet ja puukuormaakin olemme olleet kuljettamassa uuden kirkon rakennuksille. Viime viikolla tutustuimme Marin kanssa luterilaisen kirkon diakoniaprojektiin, joka vaikuttaa todella toimivalta ja monipuoliselta. Ainoa miinuspuoli projektissa on, ettei se kuitenkaan ole kokonaan paikallisten oma, koska johto ja rahoitus tulee Yhdysvalloista. Diakoniaprojektin puitteissa vierailimme kehitysvammakoululla. Koulu oli positiivinen yllätys. Kehitysvammaisille lapsille ja nuorille opetetaan elämän perustaitoja, huomioiden kehityksen taso. Kiersimme koulussa, jossa osa teki käsitöitä, toiset pesivät hampaitaan ja jotkut laittoivat ruokaa. Opettajat olivat todella kannustavia ja uskoivat todella oppilaiden kykyihin.
Vapaa-ajalla olen käynyt silloin tällöin uimassa ja ottamassa aurinkoa kotimme lähellä sijaitsevalla Nyanza klubilla. Paikka on ehkä hiukan ränsistynyt, mutta yleensä mukavan rauhallinen. Sisäänpääsymaksukin on vain 50 shillinkiä eli noin 0,50 euroa. Yleensä altaalla ei ole kuin muutama ihminen, joten tilaa uimiseen on hyvin. Eilen ajattelin meneväni viimeisen kerran Kisumussa rentoutumaan altaalle. Mutta toisin kävi. Klubilla oli ilmeisesti jonkun lapsen syntymäpäiväjuhlat. Ajattelin käydä vain nopeasti uimassa, mutta ei siitä uimisesta mitään tullut, kun altaassa oli kanssani noin 30 lasta, jotka hyppivät, roiskivat ja mekastivat. Muutaman sata metriä sain uitua pujottelemalla lasten välissä. No, muutaman viikon päästä Mombasassa toivottavasti on paremmat uintimahdollisuudet.
Arjen suuri piristys oli paketti Suomesta. (Kiitos Tiina!) Sain paketissa muun muassa joululehtiä ja joulukalenterin. Joulun aikaa olen täällä kaipaillut. Tai no, tuleehan se joulu Keniaankin. Mutta olen kaivannut pimeitä ja kylmiä iltoja, kynttilöiden polttamista, joululaulujen kuuntelua sekä jouluvalmisteluja. Suomesta tulleen joululehden olenkin sitten lukenut ahkerasti kannesta kanteen useita kertoja. Pientä jouluntuntua toi pikkujoulu, joka järjestettiin viime lauantaina. Valmistin juhlaan porkkanalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa (ensimmäistä kertaa elämässäni). Marin kanssa leivottiin vielä karjalanpiirakoitakin. Yhdessä kahden Kisumun lähetin kanssa syötiin, kuunneltiin joululauluja ja katsottiin yksi jouluelokuva.
Tänään olen tehnyt koulutehtäviä, pessyt pyykkiä, pakkaillut ja hyvästellyt ihmisiä. Seuraavan kerran taidankin kirjoitella sitten Kenian pääkaupungin vilskeestä.
Vaikka ilmassa on viime aikoina ollut melko paljon lähdön haikeutta, on silti ehditty myös vielä tehdä paljon. Muutamassa seurakunnassa olemme vierailleet tapaamassa orpojen huoltajia, olemme käyneet ostamassa Matongon orpokodin lapsille vaatteita ja laittaneet niitä joulupaketteihin, sairaalassa ja yksityislääkärillä on tullut vierailtua, kun olemme kenialaisia ystäviä auttaneet, lukuisia kotikäyntejä olemme myös tehneet ja puukuormaakin olemme olleet kuljettamassa uuden kirkon rakennuksille. Viime viikolla tutustuimme Marin kanssa luterilaisen kirkon diakoniaprojektiin, joka vaikuttaa todella toimivalta ja monipuoliselta. Ainoa miinuspuoli projektissa on, ettei se kuitenkaan ole kokonaan paikallisten oma, koska johto ja rahoitus tulee Yhdysvalloista. Diakoniaprojektin puitteissa vierailimme kehitysvammakoululla. Koulu oli positiivinen yllätys. Kehitysvammaisille lapsille ja nuorille opetetaan elämän perustaitoja, huomioiden kehityksen taso. Kiersimme koulussa, jossa osa teki käsitöitä, toiset pesivät hampaitaan ja jotkut laittoivat ruokaa. Opettajat olivat todella kannustavia ja uskoivat todella oppilaiden kykyihin.
Vapaa-ajalla olen käynyt silloin tällöin uimassa ja ottamassa aurinkoa kotimme lähellä sijaitsevalla Nyanza klubilla. Paikka on ehkä hiukan ränsistynyt, mutta yleensä mukavan rauhallinen. Sisäänpääsymaksukin on vain 50 shillinkiä eli noin 0,50 euroa. Yleensä altaalla ei ole kuin muutama ihminen, joten tilaa uimiseen on hyvin. Eilen ajattelin meneväni viimeisen kerran Kisumussa rentoutumaan altaalle. Mutta toisin kävi. Klubilla oli ilmeisesti jonkun lapsen syntymäpäiväjuhlat. Ajattelin käydä vain nopeasti uimassa, mutta ei siitä uimisesta mitään tullut, kun altaassa oli kanssani noin 30 lasta, jotka hyppivät, roiskivat ja mekastivat. Muutaman sata metriä sain uitua pujottelemalla lasten välissä. No, muutaman viikon päästä Mombasassa toivottavasti on paremmat uintimahdollisuudet.
Arjen suuri piristys oli paketti Suomesta. (Kiitos Tiina!) Sain paketissa muun muassa joululehtiä ja joulukalenterin. Joulun aikaa olen täällä kaipaillut. Tai no, tuleehan se joulu Keniaankin. Mutta olen kaivannut pimeitä ja kylmiä iltoja, kynttilöiden polttamista, joululaulujen kuuntelua sekä jouluvalmisteluja. Suomesta tulleen joululehden olenkin sitten lukenut ahkerasti kannesta kanteen useita kertoja. Pientä jouluntuntua toi pikkujoulu, joka järjestettiin viime lauantaina. Valmistin juhlaan porkkanalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa (ensimmäistä kertaa elämässäni). Marin kanssa leivottiin vielä karjalanpiirakoitakin. Yhdessä kahden Kisumun lähetin kanssa syötiin, kuunneltiin joululauluja ja katsottiin yksi jouluelokuva.
Tänään olen tehnyt koulutehtäviä, pessyt pyykkiä, pakkaillut ja hyvästellyt ihmisiä. Seuraavan kerran taidankin kirjoitella sitten Kenian pääkaupungin vilskeestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti